Kaukolämpö
Kaukolämmitys on Suomessa yleisin lämmitysmuoto. 2,5 miljoonaa suomalaista asuu kaukolämpötaloissa. Kaukolämmityksen osuus lämmitysmarkkinoista on noin 50 prosenttia. Vuonna 2005 kaukolämpöä kului 28,8 Twh. Yli 90 prosenttia asuinkerrostaloista, noin puolet rivitaloista ja valtaosa maamme julkisista ja liikerakennuksista on kaukolämmitettyjä. Suomi on maailmanlaajuisesti lämmön ja sähkön yhteistuotannon johtava maa. Yhteistuotanto katsotaan EU:ssa merkittäväksi yksittäiseksi keinoksi vähentää kasvihuonekaasujen syntymistä. Kaukolämmmön suosio kasvaa kaiken aikaa. Vuosikymmenien kokemus osoittaa, että kaukolämpö säästää energiaa ja luontoa, torjuu kasvihuoneilmiön kehittymistä ja parantaa kaupunkien ilmanpuhtautta. Kaikki tämä edellyttää pitkälle kehitettyjä lämmönsiirtimiä ja lämmönjakokeskuksia. Alan edelläkävijä on Danfoss LPM, jonka tuotteita käytetään Suomen lisäksi eri puolilla maailmaa.
Astu kaukolämmön mielenkiintoiseen maailmaan:
WebDia, lisätietoa kaukolämmön käyttösovelluksista Energiateollisuus, monipuolista lisätietoa kaukolämmöstä
|